Helppo lisä HR:n työkalupakkiin – yksilöllistä ja vaikuttavaa tukea työntekijöiden työkykyyn

Kuluneen vuoden aikana olemme käyneet paljon sekä syvällisiä että käytännönläheisiä keskusteluja HR-päättäjien kanssa. Lähes kaikilla työnantajilla työntekijät ovat parin edellisen vuoden aikana kohdanneet muutoksia tavalla tai toisella joko koronan tai…

Jatka lukemista Helppo lisä HR:n työkalupakkiin – yksilöllistä ja vaikuttavaa tukea työntekijöiden työkykyyn

Työnantajat valmiita panostamaan vaikuttavaan yksilöllisen työkyvyn tukemiseen

Kesän laskeutuessa Suomineidon helmoille on hyvä pysähtyä katsomaan hetkeksi sekä taaksepäin että tulevaan. Keväällä 2022 toimintaympäristön myllerrykset jatkuivat koronan ja Ukrainassa syttyneen sodan muodossa. Tunne epävarmuudesta ja ennakoimattomuudesta tällaisina aikoina…

Jatka lukemista Työnantajat valmiita panostamaan vaikuttavaan yksilöllisen työkyvyn tukemiseen

Lähtökohtia yhteiselle hyvinvointivalmennusmatkalle – kuuntelua ja konkretiaa

Olen tehnyt Movendoksen arvo- ja ratkaisukeskeistä työkykyä tukevaa Unik Health Coaching-valmennusta nyt reilun vuoden. Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä merkityksellistä työtä ihastuttavien ihmisten parissa. Joka ikinen työssä kohtaamani…

Jatka lukemista Lähtökohtia yhteiselle hyvinvointivalmennusmatkalle – kuuntelua ja konkretiaa

Uusi vireys elämässä toi terveyttä ja toimintakykyä

Valtion viranhaltijana toimiva Pekka Äijälä työskentelee päällikköasemassa johtotehtävissä. Reilu vuosi sitten Pekka koki kovaa työuupumusta, joka johtui työstressin ja henkilökohtaisen elämän terveyshuolien yhteisvaikutuksesta. Tämä näkyi esimerkiksi univaikeuksina, väsymyksenä, ärtymyksenä ja…

Jatka lukemista Uusi vireys elämässä toi terveyttä ja toimintakykyä

Miten yksi valmennusohjelma voi saada aikaan vaikuttavuutta niin monilla terveyden ja työkyvyn osa-alueilla?

Movendoksen yksilölliseen Unik Health Coaching-valmennukseen on osallistunut reilun viiden vuoden aikana jo yli kaksituhatta työntekijää eri toimialoilta. Jokaisen työntekijän elämäntilanne ja työtausta on ollut uniikki, joten jokainen on myös kohdattu…

Jatka lukemista Miten yksi valmennusohjelma voi saada aikaan vaikuttavuutta niin monilla terveyden ja työkyvyn osa-alueilla?

Tositarinoita yksilöllisen työkyvyn tukemisen vaikuttavuudesta

Millaista vaikuttavuutta yksilöllisellä työkykyä tukevalla Movendos Unik Health Coaching -valmennuksella on saavutettu, ja miksi se saa aikaan tuloksia niin monilla terveyden, työkyvyn ja elämän eri osa-alueilla? Movendoksen asiakkuusjohtaja Paula Mäkeläinen…

Jatka lukemista Tositarinoita yksilöllisen työkyvyn tukemisen vaikuttavuudesta

Päättötyö – henkilökohtaisen valmennuksen merkitys työkyvyn edistämisessä

Pilvi Virtanen tutki Satakunnan Ammattikorkeakoulun YAMK-päättötyössään "Henkilökohtaisen valmennuksen merkitys työkyvyn edistämiseen" Movendoksen Unik Health Coaching -valmennuksen soveltuvuutta työkyvyn edistämiseen kohdeorganisaatiossa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten kyseinen henkilökohtainen valmennus soveltuu yksilön työkyvyn ja…

Jatka lukemista Päättötyö – henkilökohtaisen valmennuksen merkitys työkyvyn edistämisessä

Vuorotyön konkarin hyvinvointi koheni henkilökohtaisella valmennuksella

Movendos ja Nornickel Harjavalta aloittivat yhteistyön yksilöllistä työkykyä tukevan valmennuksen merkeissä syksyllä 2021. Nornickel Harjavalta on merkittävä nikkelimetallien ja -kemikaalien jalostaja, joka keskittyy tehokkaaseen ja turvalliseen perus- ja jalometallien tuottamiseen.…

Jatka lukemista Vuorotyön konkarin hyvinvointi koheni henkilökohtaisella valmennuksella

Etäasioinnin voimakas kasvu terveyden ja työkyvyn tukemisessa lisää palvelujen saavutettavuutta

Movendoksella hyvin mielenkiintoinen ja vauhdikas kasvun vuosi on tulossa päätökseen. Kulunut vuosi 2021 on näyttäytynyt terveydenhuoltoalalla digitaalisten etäasioinnin palveluiden käytön voimakkaana kasvuna ja etäratkaisuja hyödyntävien toimintamallien vakiintumisena palveluntarjoajien arkeen. Tästä…

Jatka lukemista Etäasioinnin voimakas kasvu terveyden ja työkyvyn tukemisessa lisää palvelujen saavutettavuutta
Parempi työkyky ja hyvinvoiva arki ponnistavat arvoista ja konkreettisesta tuesta
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parempi työkyky ja hyvinvoiva arki ponnistavat arvoista ja konkreettisesta tuesta

Arjen hyvinvointi lähtee arvoista ja niihin liittyvistä pienistä ja suurista valinnoista. Arvojen avulla tunnistamme yksilö- ja organisaatiotasolla, mikä meille on merkityksellistä ja tärkeää. Työnantajat heijastelevat arvojaan niin työntekijöiden, työolosuhteiden kuin yhteiskuntaan vaikuttavan toimintansakin kautta. Yksilötasolla vaikuttava työkyvyn paraneminen lähtee arvojen tunnistamisesta ja muutoksen rakentamisesta omasta elämäntilanteesta käsin.

Jatka lukemista Parempi työkyky ja hyvinvoiva arki ponnistavat arvoista ja konkreettisesta tuesta