Helppo lisä HR:n työkalupakkiin – yksilöllistä ja vaikuttavaa tukea työntekijöiden työkykyyn

Kuluneen vuoden aikana olemme käyneet paljon sekä syvällisiä että käytännönläheisiä keskusteluja HR-päättäjien kanssa. Lähes kaikilla työnantajilla työntekijät ovat parin edellisen vuoden aikana kohdanneet muutoksia tavalla tai toisella joko koronan tai…

Jatka lukemista Helppo lisä HR:n työkalupakkiin – yksilöllistä ja vaikuttavaa tukea työntekijöiden työkykyyn

Työnantajat valmiita panostamaan vaikuttavaan yksilöllisen työkyvyn tukemiseen

Kesän laskeutuessa Suomineidon helmoille on hyvä pysähtyä katsomaan hetkeksi sekä taaksepäin että tulevaan. Keväällä 2022 toimintaympäristön myllerrykset jatkuivat koronan ja Ukrainassa syttyneen sodan muodossa. Tunne epävarmuudesta ja ennakoimattomuudesta tällaisina aikoina…

Jatka lukemista Työnantajat valmiita panostamaan vaikuttavaan yksilöllisen työkyvyn tukemiseen

Lähtökohtia yhteiselle hyvinvointivalmennusmatkalle – kuuntelua ja konkretiaa

Olen tehnyt Movendoksen arvo- ja ratkaisukeskeistä työkykyä tukevaa Unik Health Coaching-valmennusta nyt reilun vuoden. Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä merkityksellistä työtä ihastuttavien ihmisten parissa. Joka ikinen työssä kohtaamani…

Jatka lukemista Lähtökohtia yhteiselle hyvinvointivalmennusmatkalle – kuuntelua ja konkretiaa

Miten yksi valmennusohjelma voi saada aikaan vaikuttavuutta niin monilla terveyden ja työkyvyn osa-alueilla?

Movendoksen yksilölliseen Unik Health Coaching-valmennukseen on osallistunut reilun viiden vuoden aikana jo yli kaksituhatta työntekijää eri toimialoilta. Jokaisen työntekijän elämäntilanne ja työtausta on ollut uniikki, joten jokainen on myös kohdattu…

Jatka lukemista Miten yksi valmennusohjelma voi saada aikaan vaikuttavuutta niin monilla terveyden ja työkyvyn osa-alueilla?

Tositarinoita yksilöllisen työkyvyn tukemisen vaikuttavuudesta

Millaista vaikuttavuutta yksilöllisellä työkykyä tukevalla Movendos Unik Health Coaching -valmennuksella on saavutettu, ja miksi se saa aikaan tuloksia niin monilla terveyden, työkyvyn ja elämän eri osa-alueilla? Movendoksen asiakkuusjohtaja Paula Mäkeläinen…

Jatka lukemista Tositarinoita yksilöllisen työkyvyn tukemisen vaikuttavuudesta
Parempi työkyky ja hyvinvoiva arki ponnistavat arvoista ja konkreettisesta tuesta
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parempi työkyky ja hyvinvoiva arki ponnistavat arvoista ja konkreettisesta tuesta

Arjen hyvinvointi lähtee arvoista ja niihin liittyvistä pienistä ja suurista valinnoista. Arvojen avulla tunnistamme yksilö- ja organisaatiotasolla, mikä meille on merkityksellistä ja tärkeää. Työnantajat heijastelevat arvojaan niin työntekijöiden, työolosuhteiden kuin yhteiskuntaan vaikuttavan toimintansakin kautta. Yksilötasolla vaikuttava työkyvyn paraneminen lähtee arvojen tunnistamisesta ja muutoksen rakentamisesta omasta elämäntilanteesta käsin.

Jatka lukemista Parempi työkyky ja hyvinvoiva arki ponnistavat arvoista ja konkreettisesta tuesta

Lassila & Tikanoja: Masentavalta tuntuneeseen elämäntilanteeseen virkeyttä ja hyvinvointia terveysvalmennuksella

Movendos on tehnyt Lassila & Tikanojan kanssa pitkäjänteistä yhteistyötä työntekijöiden työkyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi vuodesta 2019 alkaen.  L&T:lle on tärkeää panostaa omiin työntekijöihin, ja yritys tarjosikin jälleen kevät-talvella 2021 työntekijöilleen mahdollisuutta…

Jatka lukemista Lassila & Tikanoja: Masentavalta tuntuneeseen elämäntilanteeseen virkeyttä ja hyvinvointia terveysvalmennuksella

Mitä tapahtui työkyvyn tukemiselle korona-aikana?

Keväällä 2020 koronatilanne yllätti yhteiskunnan ja työnantajat, ja monissa työpaikoissa työkyvyn tukemiseen liittyvät prosessit laitettiin osin jäihin akuutin ja kiireellisen uudelleenorganisointia vaativan tilanteen takia. Hyvin nopeasti siirryttiin uuteen normaaliin ja…

Jatka lukemista Mitä tapahtui työkyvyn tukemiselle korona-aikana?

Uusia tutkimustuloksia etänä toteutetun terveysvalmennuksen vaikutuksista

Etänä tapahtuvan terveysvalmennuksen vaikuttavuudesta on saatu vastikään mielenkiintoisia pitkän aikavälin tutkimustuloksia. Terveystieteiden maisteri Erja Mustonen havaitsi Itä-Suomen yliopistossa 15.1. tarkastetussa väitöstutkimuksessa, että kokonaisvaltainen vuoden kestänyt puhelimitse toteutettu terveysvalmennus vaikuttaa myönteisesti tyypin 2 diabetesta ja sepelvaltimotautia sairastavien potilaiden terveyteen ja elämänlaatuun.

Jatka lukemista Uusia tutkimustuloksia etänä toteutetun terveysvalmennuksen vaikutuksista

Etävalmennus vauhditti työuupumuksesta toipumista

Telma-lehti julkaisi torstaina 20.2.2020 artikkelin Maanmittauslaitoksen Pirjosta, joka palasi sairaslomalta takaisin työelämään työuupumuksen jälkeen. Pirjo osallistui arvo- ja ratkaisukeskeiseen Movendos-terveysvalmennukseen, ja valmentajana oli Movendos-valmentaja Heidi Hallila-Riihiranta. "Aluksi arvojärjestykseni oli perhe,…

Jatka lukemista Etävalmennus vauhditti työuupumuksesta toipumista