Suomen Luustoliiton verkkokursseilla tuetaan osteoporoosin omahoitoa vaikuttavalla tavalla

Sharing is Caring

Share on linkedin
Jaa | Linkedin
Share on twitter
Jaa | Twitter
Share on facebook
Jaa | Facebook

Vuonna 2004 perustettu Luustoliitto on keskusjärjestö, jonka jäseniä ovat eri puolilla Suomea toimivat luusto- ja osteoporoosiyhdistykset. Suomen Luustoliitto jäsenyhdistyksineen on potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka yhteistyössä ammattilaisten kanssa toimii osteoporoosia sairastavien hyvän hoidon toteuttamiseksi sekä väestön luustoterveyden edistämiseksi.

Luustoliitto on toteuttanut osteoporoosia sairastavien verkkokursseja yhtenä osana toimintaansa jo vuodesta 2015. Verkkokurssilla käsitellään osteoporoosia, monipuolista ravitsemusta, kalsiumin, proteiinin ja D-vitamiinin saantia, liikuntaa, kaatumisen ehkäisyä sekä lepoa ja unta. Kurssin teemoja tarkastellaan osallistujan arjen näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan osallistujan omaa matkaa osteoporoosin kanssa ja siinä eteenpäin kantavia voimavaroja.

Kurssialustana on ensimmäisestä kurssista lähtien ollut Movendos mCoach -etävalmennuspalvelu, joka on osallistujille helppokäyttöinen. Noin kymmenen hengen ryhmien verkkokursseja toteutetaan kahdesta neljään vuosittain, ja kaikkineen jo 175 ihmistä on ollut mukana vuosien mittaan. Osallistujien keski-ikä kaikilla kursseilla on ollut jo pitkään noin 70 vuotta.

Arjen muutosta tuetaan

Luustoliiton verkkokurssit ovat valmennuksia, jotka sisältävät sekä yksilö- että ryhmätukea osallistujille. Verkkokurssiin kuuluu kaksi ryhmän yhteistä lähitapaamista kolmen kuukauden kurssijakson alussa ja lopussa. Lisäksi kurssin keskivaiheilla pidetään välitapaaminen etäyhteyden välityksellä. Luustoliiton kurssitoiminnassa tärkeää ovat tavoitteellisuus ja osallistujan omassa arjessa tapahtuvat pysyvät muutokset. Verkkokurssin lähitapaamiset tukevat osallistujien ryhmäytymistä ja heidän omien tavoitteidensa saavuttamista.

Tärkeä osa etätukea ja ryhmän ohjausta on kurssilaisten yksilöllinen kohtaaminen. Jo kurssin ennakkotehtävässä kehotetaan pohtimaan juuri omaa tilannetta ja tavoitetta, eli osallistujan omaa muutostarvetta ja motivaatiota herätellään. Varsinaisen kurssin aikana osallistuja pääsee jakamaan halutessaan omia kokemuksia osteoporoosin omahoitoon liittyen ja saamaan vertaistukea muilta. Tavallisesti kurssin aikana tapahtuu isoja oivalluksia siitä, mitä kaikkea osteoporoosin omahoidon kokonaisuuteen arjessa kuuluu. Vertaistuki ja yhdessä oppiminen ovat keskeinen osa kurssia.

Etävalmennuspalvelun avulla ryhmä- ja yksilötason ohjausta ja tukea voidaan yhdistää helposti ja matalalla kynnyksellä. Koska osteoporoosiin voidaan vaikuttaa monin tavoin arkisten valintojen ja elintapojen avulla, on ihmisen yksilöllinen kohtaaminen ja kuunteleminen tärkeää. Tavoitteellisuus ja tuloksellisuus on aina punaisena lankana Luustoliiton kurssitoiminnassa, ja mCoach-etävalmennuspalvelu tukee tätä tavoitetta hyvin, Luustoliiton suunnittelija Anna Selkama kertoo.

Hyvät elintavat tukevat luuston uusiutumista

Osteoporoosiin ja sen ehkäisyyn voidaan vaikuttaa myönteisesti monin eri tavoin. Tärkeä osa luustoterveyden ja luuston uusiutumisen tukemista on monipuolinen ravinto sekä riittävä proteiinin, kalsiumin ja D-vitamiinin saanti. Liikunta tukee luustoterveyttä kokonaisvaltaisesti ja edesauttaa myös kaatumisten ehkäisyä. Myös alkoholin kohtuukäyttö ja tupakoinnin välttäminen tekevät hyvää luustolle. Luuston terveydestä huolehtiminen on tärkeää kaikissa ikävaiheissa. Hyvät elintavat ovat keskeisiä niin luustoterveyden edistämisessä kuin osteoporoosin omahoidossa. Joskus tarvitaan myös osteoporoosin lääkehoitoa.

Ikäihmiset ovat löytäneet verkkokurssimme hyvin, ja osallistuminen on koettu helpoksi. Hakijoita on ollut enemmän kuin on voitu ottaa. Movendoksen mCoach -etävalmennuspalvelu on mahdollistanut hyvin ohjaajan ja osallistujan välisen vuorovaikutuksen ja ajatusten vaihdon. Ohjaaja pääsee siis kulkemaan kurssilaisen rinnalla hänen omassa arjessaan, Selkama kiittelee.

Kukin osallistuja kulkee omaa ja hyvin yksilöllistä polkuansa osteoporoosia sairastaessa. Siksi vuorovaikutteisuus verkkokurssin yksilö- ja ryhmäosuuksissa on tavattoman tärkeää. Näin voidaan tarkastella tavoitteita ja etappeja matkan varrella ja jakaa kokemuksia. Luustoliiton kurssitoiminnan suunnittelijat ovat vieneet Movendoksen mCoach-alustalle omat tehtäväsisällöt yksilö- ja ryhmätasolla tapahtuvaa ohjausta varten, jolloin kattava materiaali on verkkokurssia ohjaavien Luustoliiton kurssitoiminnan suunnittelijoiden käytettävissä.

Kurssiteemoja käsitellään omaan arkeen liittyvien tehtävien ja pohdintojen avulla sekä muiden ryhmäläisten kanssa keskustellen. Tehtäviä on helppo hyödyntää aina seuraavilla kursseilla, kun niiden perusrunko on kerran viety alustalle. Samanlaiset tehtävät varmistavat, että jokaisella kurssilla on hyvä ja laadukas, vakioitu sisältö. Toisaalta tehtäviin on helppo tehdä alustalla myös muokkauksia, jos tarve vaatii.

Hyvät tulokset syntyvät tyytyväisyydestä ja sitoutumisesta

Osallistujien palaute kertoo tyytyväisyydestä. Verkkokurssin tehtävien tekeminen mCoach-palvelun kautta mahdollistaa sen, että jokainen voi oman tilanteensa mukaan edetä omassa tahdissaan tehtäviin annettujen aikojen puitteissa. Tällöin kurssin aikana osteoporoosin omahoidon kokonaisuudessa mahdollisten uusien rutiinien sekä arjen tapojen opettelu ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua toimintaa. Osallistujat voivat tuoda myös omia kuvia ja kommentteja yksilöllisiin tehtäviin, ohjaajan kanssa käytäviin viesteihin sekä ryhmän keskinäiseen etäviestintään. Tämäkin tuo arkea ja uusia oivalluksia näkyväksi paitsi itselle, myös muille osallistujille.

Tyytyväisyys kursseihin saa aikaan hyvää sitoutumista, mikä tuo mukanaan hyviä tuloksia.

Luustoliiton kurssitoiminta on aina tavoitteellista, ja sen tuloksia ja vaikuttavuutta mitataan sekä arvioidaan. Tärkeänä tuloksena on nähtävissä, että osallistujien sitoutuminen omahoitoon on kasvanut kaikilla kursseilla, ja osallistujien arjessaan tekemät muutokset ovat jääneet pysyviksi. Movendos on ollut meille tärkeä yhteistyökumppani, ja lisäksi lämmin yhteinen vuorovaikutus ja arjen sujuvuus ovat olleet hyvä juttu. Meille on tärkeää myös se, että Movendoksella on ymmärrys järjestökentästä ja sen toimintatavoista, Selkama kertoo.

Osallistujapalautteessa näkyy, miten kurssit ovat auttaneet omahoitoon motivoitumisessa pienten oivallusten ja ratkaisukeskeisen, positiivisen otteen avulla. Kun huomiota kiinnitetään oikeisiin pieniin asioihin arkielämässä, alkaa usein tapahtua isoja muutoksia kokonaistasolla. Lisäksi osallistujille on tärkeää kokea yhteyttä vastaavassa elämäntilanteessa kulkevien kanssa.

Kurssiosallistujat ovat antaneet esimerkiksi seuraavanlaista palautetta:

Lisää uutisia