Lähtökohtia yhteiselle hyvinvointivalmennusmatkalle – kuuntelua ja konkretiaa

Sharing is Caring

Share on linkedin
Jaa | Linkedin
Share on twitter
Jaa | Twitter
Share on facebook
Jaa | Facebook

Olen tehnyt Movendoksen arvo- ja ratkaisukeskeistä työkykyä tukevaa Unik Health Coaching-valmennusta nyt reilun vuoden. Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä merkityksellistä työtä ihastuttavien ihmisten parissa. Joka ikinen työssä kohtaamani ihminen on minulle saman arvoinen – titteleillä tai arvonimillä ei stressin määrää ole laskettu eikä unen laatua parannettu. Kaikki ovat tavalla tai toisella kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan, ja lähden kaikkien kanssa liikkeelle samalta viivalta, mutta yksilöllisellä tavalla.

Oivalluksia tukevien kysymysten kautta tavoitteena on löytää turvallinen ponnistusalusta kohti mielekästä hyvinvointimatkaa. Matka on yleensä kaikilla omanlainen. Yhteistä monille on oman hyvinvoinnin edistäminen, huoli omasta jaksamisesta ja ajatus siitä, että ”huomenna” teen muutoksia. Tavanomaista on myös se, että valmennusmatkalta odotetaan hyviä tuloksia ja parempaa vointia. Tästä on hyvä aloittaa.

Valmennuksen periaatteita ja lähtökohtia yhteiselle matkalle:

  • Valmentajalla on kaksi korvaa ja yksi suu – kiinnostuneena kuuntelen, kysyn ja kannustan, mutta en tee asioita puolestasi. 
  • Tavoitteita on hyvä olla, mutta ovatko ne valmennettavan omia tavoitteita vai kenties puolison, äidin tai kaveri tavoitteita?
  • Jos et ole aikaisemmin ehtinyt pysähtyä miettimään, mikä on sinulle tärkeää elämässä, niin valmennuksen aikana annan siihen mahdollisuuden. Kuka sinua ohjaa? Seuraatko säännöllisesti mittareita ja käppyröitä, jotka ohjaavat ja herättelevät sinua toimimaan vai heräätkö aamulla rauhassa omaa vointiasi kuunnellen ja pohtien miten virkeänä heräsitkään tänään? Kadotamme helposti itsemme näiden kaikkien hyvää tarkoittavien mittareiden maailmassa.
  • On rohkeata pysähtyä ja kuulostella mitä itselle kuuluu. Jokainen, joka siihen antautuu hetkeksi, oivaltaa yleensä melko nopeasti mitä tarvitsee ja mistä lähdetään liikkeelle. Motivaatio ja syy itselle tärkeiden hyvinvointiaskeleiden ottamiseen löytyy silloin kuin itsestään – pysähtymällä. Näin aikaisemmat selitykset muuttuvat yleensä tuloksiksi.
  • Jokainen lähtee liikkeelle omalla vauhdillaan ja askelillaan. Tärkeintä on tietää, miksi on päättänyt ryhtyä toimimaan ja minkä haluaa muuttuvan.  Kun tavoite on itselle tarpeeksi innostava ja selkeä, matka on yleensä helpompi kulkea.
  • Motivaatio voi olla joskus kadoksissa, eikä sitä voi käydä bensikseltä tankkaamassa lisää eikä valmentaja sitä sinulle tarjottimella tuo. Sen sijaan valmentajalla on työkaluja sen löytämiseen.

On hyvä muistaa, että tulokset voivat olla valmennusmatkan alussa näkymättömiä ja siksi kiusaus vanhoihin tapoihin luisumisessa on suuri. Mutta siinä kohtaa valmentajan rooli on äärettömän tärkeä. Valmentajana ohjaan sinua lempeän määrätietoisesti takaisin kohti oikeaa suuntaa.

Mikä pitää sinut liikkeellä niin, että pääset irtautumaan työstä ja joka edistää hyvinvointiasi huomista varten?

Minkälaisia muutoksia sinä olisit valmis tekemään edistääksesi hyvinvointiasi? Jos haluat pysyvämpää parempaa oloa ja omaan elämäntilanteeseesi ja tarpeisiisi sopivaa muutosta, niin Movendoksen Unik Health Coaching-valmennuksissa autamme sinuakin kohti sinun tavoitteitasi.

Kirjoittaja: Tuija Rantanen, Movendos Health Coach

Movendoksen Unik Health Coaching on arvo- ja ratkaisukeskeinen terveys- ja hyvinvointivalmennus, joka lähtee liikkeelle aina valmennettavan omasta elämäntilanteesta ja ihmiselle itselleen tärkeistä asioista. Valmennus kestää kolme kuukautta ja se sisältää viisi henkilökohtaista etävalmennustapaamista alku- ja loppukartoituksineen. 

Lisätietoa valmennuksesta ja palveluistamme työnantajille löydät valmennussivustoltamme.

Lisää uutisia