Movendos aloitti yhteistyöpilotin Finn’EM ry:n kanssa FinnHELP-keskusteluavun operointimallin vakiinnuttamiseksi ja skaalaamiseksi. Koronapandemian aiheuttaman sote-henkilökunnan henkisen rasituksen vuoksi FinnEM ry rakensi keväällä 2020 nopealla aikataululla FinnHELP-palvelun, joka on ollut sote-henkilöstön tukena kuluneen vuoden aikana. FinnEM ry on ensihoidossa ja päivystyksessä työskentelevien hoitajien ja lääkäreiden voittoa tavoittelematon järjestö.
Matalan kynnyksen keskusteluapu auttaa paineisessa sote-työssä
Paineisissa työtilanteissa tietynlaiset teemat ja ilmiöt nousevat esiin ja vaikuttavat sote-alan ammattilaisten jaksamiseen ja työhyvinvointiin. FinnHELP-keskusteluapu sijoittuu esimiestuen, vertaistuen ja työterveyshuollon palvelujen väliin.
FinnHELP-palvelumme tarve osoittautui ennakoitua suuremmaksi, ja pienenä yhdistyksenä huomasimme pian olevamme liian suuren haasteen edessä. Pohdimme tilannetta ja päätimme, ettemme halua antaa periksi, vaikka omat resurssimme eivät riitäkään tämän valtavan suuren haasteen ratkaisemiseen, FinnHELP-palvelun perustanut lääkäri ja FinnEM ry:n puheenjohtaja Eeva Tuunainen kertoo.
Palvelun suuren tarpeen vuoksi ja palvelun skaalautumisen mahdollistamiseksi FinnEM on käynnistänyt yhteistyöpilotin Movendos Oy:n kanssa. Tavoitteena on vakinaistaa palvelu vuoden 2021 aikana kerättävien kokemusten perusteella ja laajentaa sen saavutettavuutta kansallisesti.
FinnHELP-auttajat ovat terveysalan tai sosiaalihuollon ammattilaisia, joilla on kokemusta ensilinjan keskusteluavun tuottamisesta. Mikäli auttaja kokee, että asiakas tarvitsee esimerkiksi sairaslomaa, lääkitystä tai pikaista terveydenhuollon arviota esimerkiksi päivystyksessä, auttaja ohjaa asiakkaan välittömästi eteenpäin. Auttajien koulutuksesta ja rekrytoinnista vastaa työnohjaaja ja ratkaisukeskeinen ET-psykoterapeutti Sari Ridell, joka on ollut mukana FinnHELP-toiminnassa alusta alkaen.
Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden yksilöllinen ja oikea-aikainen tukeminen auttaa keventämään myös sote-johdon, esimiesten ja HR:n paineita. Lyhytkestoinen ja helposti saavutettavissa oleva keskusteluapu voi vähentää esimerkiksi työyhteisön sisäisiä ristiriitoja sekä sairauslomien ja työterveyshuollon ylikuormittuneiden psykologipalvelujen ja pitkäkestoisen työnohjauksen tarvetta.
Viestintä ja etätapaamiset auttajan ja työntekijän välillä toteutetaan tietosuojatusti Movendoksen etäkanavan kautta. Movendos myös operoi kokonaispalvelun ilmoittautumisesta keskusteluavun toteutukseen ja palautteen keräämiseen.
Movendoksella on vuosien kokemus esimerkiksi yksilöllisen arvo- ja ratkaisukeskeisen terveysvalmennuksen operoinnista etänä. Olemme kehittäneet siihen helpon matalan kynnyksen mallin, jolla työntekijä pääsee mukaan etätapaamisina toteutettavaan valmennusprosessiin. FinnHELP-keskusteluavun prosessissa oli paljon samaa. Arvomme kohtasivat hienolla tavalla Eevan ja Finn’EM ry:n kanssa, joten lähdimme yhdessä rakentamaan FinnHELP-palvelun skaalautuvampaa operointimallia, Movendos Oy:n Paula Mäkeläinen kertoo.
Kun sairaanhoitopiiri tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden FinnHELP-keskusteluapuun, työntekijä pääsee ilmoittautumaan palveluun helposti osoitteessa https://finnhelp.fi/
Työntekijälle tarjotaan 3 x 60 min keskusteluapua henkilökohtaisen auttajan kanssa.
FinnHELP ei ole psykoterapia -tai terveydenhuollon palvelu, vaan matalan kynnyksen keskusteluapupalvelu, joka tukee sote-ammattilaisen työssä jaksamista.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
FinnEM ry: Puheenjohtaja, akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri, LT Eeva Tuunainen, 040 718 2911, eeva.tuunainen@finnem.fi
Movendos Oy: Asiakkuusjohtaja Paula Mäkeläinen, p. 050 405 940, paula.makelainen@movendos.com
FinnEM on ensihoidossa ja päivystyksessä työskentelevien hoitajien ja lääkäreiden voittoa tavoittelematon järjestö. https://finnem.fi/
Movendos on 2012 perustettu kotimainen terveysalan etäratkaisuihin ja etäpalveluihin keskittynyt kasvuyritys. Movendoksen tausta on käyttäytymis- ja terveystieteessä. Se kehittää tietosuojattuja etäasioinnin ratkaisuja ja uusia palvelumalleja terveys- ja sosiaalialalle. www.movendos.com